Hauskoja nämä koirat. Vaikka tällaisen koiralauman kanssa eläminen tuo paljon haasteita, vaatii työtä ja rahaa ja joskus unien menetystä ja itsensä soimaamista, niin päivääkään en vaihtaisi pois. Se suuri määrä oppia mitä nämä koirat tuovat elämääni on arvokasta ja sitä ei voi rahassa mitata. Eräs kysymys ystäväni FB profiilissa laittoi miettimään entistä ja nykyistä. Kysymys oli hieman erimuotoinen, mutta ajatus kuitenkin että mikä on ollut mullistavin hetki kouluttajana. En tiedä tarkoittiko kysyjä eläimen vai ihmisen, mutta itselle kuitenkin suurin mullistus on ollut hetki jolloin toiseksi vanhin koirani Elli avautui lukostaan ja oppi ja uskalsi alkaa tarjoamaan toimintaa ja huomata että siitä saa palkkaa.
Mietin tässä päivänä eräänä millaisia minun koirat ovat. Vilkkaita, riehakkaita ja varmasti joidenkin mielestä erittäin ärsyttäviä ja huonosti koulutettuja. Noh, tähän viimiseen asiaan tiedän itse ainakin sen, että koirien vika se ei ainakaan ole, kouluttaja on vaan jättänyt jotain tekemättä vai voisiko sanoa että on tehnyt jotain liikaa.. Koko ajan oppi päässä muuntuu ja selkeytyy.Mutta se mitä koirani ovat ja josta olen erityisen iloinen, on niiden avoimuus minua kohtaan. Ne seuraavat liikkeitäni ja eleitäni kuin avointa kirjaa. Elli on aina ollut porukan erakko ja viettänyt mieluummin aikaa yksikseen. Harvoin on tahtonut syliin rapsutettavaksi tai kerjännyt ruokaa pöydästä tms. Pohdin mikä on muuttanut tämän koiran käytöstä erilaiseksi. Voisiko se olla että omistajasta on tullut johdonmukaisempi,
ymmärrettävämpi ja palkitsevampi. Ennen sitä itsekin tuli puututtua usein EI komennoin kun koira teki väärin ym. Mutta nyt yritän miettiä mitä haluaisin koiran mieluummin tekevän. Noh, aina tämä ei onnistu, johtuen varmasti siitä että itse on erittäin hidas oppimaan ja muuttamaan omia käytöstapojaan, mutta silti olen sitä mieltä että muutos on kuitenkin ollut riittävää.
Nykyään Elli tulee aamuisin kuin kakaralauma on laskettu pihalle, niin pyytämään rapsutuksia ja venyttelee ja kiehnää jaloissa ja heittäytyy selälleen ja naurankin että Elli kellii. No joku ei ehkä ajattele seuraavaa niin hyvänä asiana, mutta on Ellikin oppinut "kerjäämään" ja tulee nappisilmillään katsomaa, varsinkin jos siirappipiparipussi aukeaa. Lenkille lähtiessä se haluaa lähteä sinne minun kanssa, ei pelkästään juoksemaan, vaan siksi että meillä on kivaa yhdessä. Se miksi muutoksen näkee näissä vanhemmissa koirissa johtuu siitä että ne ovat eläneet aikaa, jolloin on kokeiltu vaikka minkälaisia ajatuksia koiran koulutuksesta, houkuttelusta jääkauteen ym. Ja nyt varmasti ajattelevat että vihdoin tuo ihminen on saanut aivot. Kakrulauma kun ei ole tuota aikaa edes elänyt, niin ovat hulluja ihania itsejään alusta saakka. Muistan ikuisesti myös sen hetken, kun Hanin tyhjä tuijotus opetetusta seisonta asennosta muuttui siihen, että jee, tämä tekeminen onkin hauskaa. Tähän on vanhuksilla ollut suureksi avuksi kosketuskeppi. Mutta ilokseni ja ehkä muiden kauhuksi saa meidän lauma olla täydeltä sielultaan niitä koiria joita haluavat olla ja touhuta että kaikilla on kivaa! Ne asiat mitä haluan muuttaa tai saada toimimaan paremmin vaatii itseltäni kärsivällisyyttä ja tarkkuutta kouluttajana. Koirat osaa jo käyttäytyä niinkuin ovat oppineet. Sen muuttaminen on minun vastuullani, mutta unohtamatta sitä iloa ja hauskuutta. Niinkuin Tommy sanoo, koirat oppivat koko ajan, eikä vain silloin kun ihminen haluaa kouluttaa niitä. Ja siksi varmasti on syytä keskittyä siihen ihmisen omaan oppimiseen koko ajan!
Monet ihmiset mieltävät makupalojen käytön koulutuksessa lahjonnaksi, namittamiseksi tms. Ja samalla tulee mieleen ajatus koiran inhimillistämisestä. Siitä on tällä hetkellä kirjoiteltu eri lehtien palstoilla. Mutta mitä koiran inhimillistäminen on? Onko se ajatus siitä että niitä kohdellaan kuin ihmisiä? Mitä se käytännössä tarkoittaa? Ja miten määritellään mikä on liikaa inhimillistämistä? Jos palaan koulutukseen namien käyttäjänä tms. Niin positiivinen ei tarkoita sallivaa ja koulutus perustuu taitavaan palkkion käyttöön, missään ei lue että sen on PAKKO olla ruokaa. Mutta ruokaa on helppo saada, useammat koirat tekevät sen eteen paljon, palkitseminen on nopeaa ja palkkio tulee aina ihmiseltä. Jos käytetään erilaisia palkkioita on ymmärrettävä mitä hyvää tai huonoa sen käyttämisestä voi seurata. Ja tärkeää on myös muistaa, että koira itse määrittelee mikä toimii sille palkkiona, sitä me ihmiset ei voida päättää,vaikka kuinka tahtoisimme. Tästä palataan taas takaisin kohtaan inhimillistäminen. Itse miellän asian näin, että koira, joka on ajatteleva ja tunteisiin kykenevä olento tarvitsee tietynlaista elämänlaatua. Koira on eläin ja pitää miettiä mikä on tälle eläinlajille tyypillistä elämää. Mutta koirat ovat myös yksilöitä, se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Jokainen koira tarvitsee nukkumapaikan, ruokaa, vettä ja liikuntaa. Tässä päästään jo rajalle inhimillistämiseen, onko liikaa, että koira saa nukkua sisällä eikä ulkona tarhassa kopissaan. Mitä jos koira saakin nukkua omistajien sängyssä? Nytkö on raja jo ylitetty? Koira saa ruoantähteiden sijaan nappulaa? Mutta mitä jos se onkin lihaa ja sitä erikseen haetaan koiralle jostakin liikkeestä tms.? Mitä jos koirat pääsevät omistajan mukaan kyläilemään ja muihin askareisiin? Mitä jos koirat saavat juosta metsässä vapaana niinkuin haluavat tai mitä jos niille rakennetaan pihalle aitaus jossa mahtuvat juoksemaan niinkuin tykkäävät ja seuraamaan ympäristön elämää. Onko tämä inhimillistämistä? Jos tiede on todistanut että koira pystyy tuntemaan kipua, surua, iloa,pelkoa ym. Onko väärin ajatella omistajuutta vanhemmuutena (ymmärtäen että et ole oikeasti koiran äiti tai isä). Vai onko kaikenlaiset vaatteet ja hepeneet ja turkin muotoon leikkaamiset, kynsien maalaamiset ym. sitä inhimillistämistä. Kysymys on todella vaikea ja ei voida laittaa yhden sanan alle, että se miellyttäisi kaikkia. Itse en hyväksy koirien pukemista ihmisten omaksi iloksi, koska sitten kannattaa ostaa nukke. En hyväksy turkin värjäämistä tai muutakaan värien käyttöä, koska se voi joissain tapauksissa olla jopa koiralle hengenvaarallista. En hyväksy kellon viiden teetä tai jäätelöautoa, koska ne eivät ole koiran ruokaa. Mutta se että koirasta tai mistä tahansa eläimestä pidetään hyvää huolta parhaan kykymme mukaan ja tarjoamalla sille laadukas ja hyvä elämä, sen hyväksyn. Jokainen tekee siitä varmasti omanlaisensa ja jokainen tuntee oman koiransa parhaiten ja osaa määritellä mitä se tarvisee voidakseen hyvin. Joskus ihmiset saattavat tarvita tähän apua, mutta varmasti oppivat kun neuvotaan. Mutta pääasia kuitenkin on, että eläin on eläin ja niiden tarpeet erovat meistä ihmisistä paljon. Domestikaatio on tuonnut sen, että nekin ovat oppineet ehkä arvostamaan joitain ihmisten mukavuuksia, koska miksi ne muuten olisivat ammoisina aikoina tahtoneet meidän seuraan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti