Elettiin vuotta 2004. Sinä vuonna tuli jo aiheelliseksi alkaa etsiä sitä omaa asuntoa ja lähteä pois äidin ja isän ruokapatojen äärestä. Jukalle oli selvää, että haluaa omakotitalon, joten sitä etsimään siis. Siinä samalla pystyin jo ajatella uuden koiran ottamista ja mieheni sitä eniten kinusi, koska hänellä ei koskaan ole ollut omaa.
Mikä rotu? Siinäpä sitten pulma...Ei seurakoiraa, koska koiralla pitää olla "kokoa" ja kestoa lenkkeillä ja juosta metsässä ym. Nooh, ei sitten kuitenkaan mitään isoa isoa koiraa... Mielessä oli silloin eurasier, juuri niinkuin koira ostetaan, kirjassa kuva näyttää kivalta :) No tämä rotu ei omannu metsästyvaistoa, jotan se sitten tipahti aika pian laskuista. Australianpaimenkoira? Paimen, ei sekään.. Ajatuksena oli saada mahdollisesti lintukoira metsälle..Noo miten sitten labbis? Ei ei sytyttänyt sekään. Taas koirakirja käteen ja viisaat päät yhteen. Koirakirjan sivulta löytyi pieni punainen koira, jotan en ikinä ollut livenä nähnyt saatikka kuullut niistä mitään. Kaunis, iloinen, vilkas. Onko tämä meidän koira? Kettua muistuttava, koira joka houkuttelee lintuja. Tämä se on! Meille tulee tolleri!!
Ja tietysti niinkuin hyvä koiranostaja tekee, ostaa se keltainen pörssi lehden ja sieltä sivun, myydään koiria. Noh, siihen aikaan ei vielä internet ym. olleet samassa mittakaavassa käytössä kun tänä päivänä. Sieltä löytyi ilmoitus myytävistä pennuista. Innosta täristen soitettiin pentua ja joo, kyllä yksi pentu oli vapaana, mutta se oli uros. En tiedä miksi, ehkä Hildystä johtuen olin päättänyt että meille tulee narttu. Joten ei meille sieltä pentua :( Tämä myyjä tunsi erään kasvattajan jolla kotonaan n.3vko ikäiset pennut. Saatiin numero ja eikun soittamaan!! Niinpä otimme yhteyttä Kiteelle, Tellervo Timoseen, kennel Absolutis. Siellä sattui yksi tyttö olemaan vapaana :) Jee, meille tulee tolleri! Matka oli pitkä, joten viisaana ihmisenä kysyttiin, että haittaako jos ei tulla katsomaan, ennenkuin haetaan. No onneksi kasvattaja oli luottavainen :) Ja niin sitten me startattiin lokakuussa auton nokka kohti Kiteen kirkasta hakemaan omaa tollerivauvaa omaan uuteen kotiin. Muistan vieläkin sen päivän kun eilisen. Siellä meitä odotti pieni punanenäinen riiviökoira joka oli kasteessa saanut nimen Absolutis Paterinana Azul.
Miksi Tarasta tuli Tara? No tähän löytyy syy ja seuraus naapurissa asuneesta naisesta, joka kasvatti hovawartteja ja hänen ensimmäisen pentueen kotiin jäänyt pentu oli nimeltään Tara, yhtään en muista kuinka vanha minä olen silloin ollut, mutta se nimi jäi minun takaraivoon ja oli päivän selvää, että kun meille tulee koira niin se on Tara. Niinpä Tara tolleri tassutteli koko perheen sydämeen mantelisilmineen ja punaisine kuonoineen. Meillä oli remontti kesken ja niinpä Tara joutui ajelemaan paljon autossa minun mukana. No siellä se matkusti etujalkatilassa pyykkikorissa nukkuen. Mitä kovempi meteli oli kotona, sen sikeämmin se nukkui. Joten äänet ja pauke tuli kyllä pienelle kasvakuonolle tutuksi. Ensimmäinen uusi vuosi muutti sitten tulevan lintukoiran elämän,ja niimpä Tarasta ei koskaan tullut metsästyskoiraa, vaikka muuten olen aivan varma siitä että potentiaalia olisi ollut. Klo 16.00 käytiin pissalla ja niimpä sitten ennen aikojaan ammuttiin raketteja ja pennun pään päällä räjähti iso sininen raketti. Koira sai niin kovan paniikin ja minä uutena koiran omistajana en osannut suhtautua asiaan oikealla tavalla, joten niinpä meille jäi paukkuarka koira, jolla uudet vuodet ovat kirjaimellisesti tuskaa! Ei siedä mitään paukkuvaa ääntä, tuli se sitten aseesta, ukkosesta, tuulesta, moposta tms. Jälkeenpäin olen monesti surrut että en silloin tiennyt sitä mitä tiedän nyt. Taran kanssa harrastettiin sitten muuta, käytii tottiksessa ja agilityssa. Kokeiltiin mejää ym. Taran kanssa on aina mukavaa harrastaa, kun sen mitä tekee, tekee täysillä ja suurella ilolla. Omistajalla oli vaan suurempi ongelma opetella miten koiraa koulutetaan. Agiltyn harrastaminen jäi sitten myöhemmin koiran selkäongelmien vuoksi vaikka molemmat siitä kovasti tykättiin. Rakenteellista vikaa ei selästä löytynyt, mutta iskias vaivasi usein ja onneksi fysioterapeutilla siihen saatiin helpotusta. Pahin vaihe kun on mennyt aikanaan ohitse, ei selkä ole koskaan enää mennyt niin jumiin ja nyt onneksi voin itsekin sitä kotona hoitaa. Tara rakastaa uimista ja on oikein hyvää liikuntaa sille. Nyt kohta yhdeksän vuotiaana, siltä löytyy sitä samaa iloa ja intoa kun nuorempana. Edelleen se mitä tehdään tehdään täysillä. Tara lukee minua kuin avointa kirjaa ja iloitsee kun on hauskaa ja suree ja lohduttaa kun on surua. Tara on se minun elämäni koira <3
Ja lauma lähtee kasvamaan... Jokaisesta koirasta voisi kertoa tarinan miksi ja mistä ja miten ovat meille tulleet, mutta uskon että ketään ei niin paljon kiinnosta. Kerron sen näin lyhykäisesti. Elli otettiin Taralle kaveriksi vuonna 2006. Ajattelin tutulta kasvattajalta kysellä koska on mahdollisesti tulossa pentuja ja kappas, siellä oli yksi peruutus, ja niin meille tuli Elli eli Absolutis Unique Girl. Elli on tehnyt minun kennelnimelle ne ensimmäiset pennut ja Ellin nimestä sana Unique komistaa kennelnimeäni Unique Maple's. Siinä ne koirat piti sitten olla. En todella silloin voinut tietää tai edes olisi uskonut, jos joku olisi sanonut että vuonna 2013 teillä asuu seitsemän tolleria. Saatikka että kasvattaisin yhtään pentuetta.
Tutustuin alkuvuonna 2007 kasvattajaan nimeltä Sanna Hannula, kennel Dragonflame's. Sähköpostiviestien välityksellä juttelimme paljon koirista, tollereista, elämästä ja ihan kaikesta mikä nyt sattui mieleen juolahtamaan. Niihin aikoihin loppuvuonna syntyi pentue Grezagord's kenneliin, josta Sanna otti itselleen sijoitusnartun ja tarjosi sitä meille. Mietittiin kauan otetaanko kolmatta koiraa ja vielä sijoituskoiraa. Olin siihen aikaan kuullut jo erinäisiä kertomuksia sijoituskoirista ym. Mutta Sanna vaikutti erittäin mukavalta ihmiseltä ja keskusteluiden perusteella olimme monissa asioissa samalla aaltopituudella. Joten niinpä teimme päätöksen kolmannesta koirasta ja niin meille muutti helmikuussa 2008 Grezagord's R-A-K-A-S eli Hani. Hani tuli siis sijoitukseen ja tarkoitus oli että myöhemmin se synnyttäisi pennut Dragonflame's kenneliin. Tämän koiran myötä sain elämääni yhden parhaimmista ystävistäni. Sannan kanssa jutellaan koirista, kasvatuksesta, koulutuksesta ja koirista. Elämästä, perheestä, iloista, suruista, työstä, opiskelusta. Aivan mistä tahansa. Kummallakin on omat näkemyksensä ja vaikka ei aina olla asioista samaa mieltä voidaan niistä keskustella ja molemmat kunnioittaa toisen ajatuksia ja näkemyksiä. Niinkuin kunnon ystävien kuuluukin!
Koska eläimet ovat olleet minulle tärkeitä pienestä pitäen ja olen aina haaveillut ammatista eläinten parissa mietin ja käänsin ja väänsin mitä opiskella. Eläinlääkäriksi ei minun pää riitä ja hoitajaksi olen liian tunteellinen. Haave myös tollerin kasvatuksesta virisi päässä ja niinpä tuumasta toimeen ja kasvattajakurssille. Vuonna 2009 minulle on myönnetty kennelnimi Unique Maple's, ensimmäinen pentueeni Ellille syntyi vuonna 2010. Hani sai pennut 2011, ja vaikka onkin sijoituskoira, pennut syntyivät ja kasvoivat meillä. Hanin pentueesta meille jäi majailemaan Kiki, monen asian summasta myös Nami muutti meille asumaan. Myöhemmin vielä on jäänyt omista pentueista Iitu ja Manta.
Vuonna 2010 aloitin koirankouluttajaopinnot koirakoulu Visiossa. Sitä ennen olin lukenut paljon kirjoja ja seurannut tv-sarjoja ym. koiran tai eläintenkouluttamisesta. Vallalla oli silloin ja taitaa valitettavasti olla vielä nytkin johtajuus ajattelu. Ensimmäisten luentojen jälkeen olo oli kun puulla päähän lyöty. Kaikki ne opit joita oli päntätty kirjoista jne. Ei ollutkaan niin? Ja kaiken lisäksi tieto ei perustunut musta tuntuu ja kun susilaumassakin tapahtuu väitteisiin, vain silkkaan tieteeseen, tieteeseen jota on tutkittu jo kauan. Tommyn ja Sarin luennoilla puhuttiin oppimisteoriasta, miten eläin oppii. Skinnerista, Pavlovista, ABC-analyysistä, klassisesta ja operantista ym. Tietoa on paljon ja kuinka ollakaan muka paljon tietävästä tuli ihminen joka ei tiennytkään mitään. Kiitos tästä Tommy Wirenille ja Sari Paavilaiselle. Tämä "uusi" tie on saanut minut kiinnostumaan entistä enemmän eläinten käyttäytymisestä ja miksi jotain tapahtuu ja miten eläin sen mahdollisesti ymmärtää. Ja koko ajan on tunne, että on pakko saada tietoa LISÄÄ!
Koulun myötä aloitettiin ystäväni Miljan kanssa pitämään Anjalassa koiratreenejä, joka on opettanut paljon. Tekemällä ja näkemällä sitä oppii parhaiten.Melkeinpä päivittäiset puhelut Animal Touch:n kouluttajan Soilen kanssa on myös opettaneet paljon, jaksetaan miettiä ja pohtia, kokeilla ja purkaa asioita monta tuntia. Omat koirat ovat saaneet myös olla mukana aktiivisesti opettajina ja on ollut rikkaus, kun kaikki koirat ovat erilaisia ja lähtökohdiltaan eritavalla koulutettuja, mutta kuinka ne kaikki avautuivat tarjoamaan itse toimintaa, joka mahdollistaa palkkion saannin. Muistan aikoja kun Elli ja Hani istuivat ja toljottivat kun idioottia, että mitähän ihmettä mahdat nyt haluta, ei todellakaan voi ymmärtää, mutta kuinka ne pikkuhiljaa keksivät että hitto, mä jos teen jotain, niin alkaa tapahtua! Ja se ilo mikä eläimessä näkyy, kun saavat itse keksiä ja tehdä täysillä. Näyttelyissäkin on moni tuomari käynyt kommentoimassa iloisia häntiä ym. Mutta suurinta iloa se on itselle kun näkee miten hyvä suhde on eläimen kanssa!
Tästä on hyvä jatkaa :)
